Päivä #1

Lähtövalmistelut sujuivat perinteisesti, eli ihan viime tipassa, mutta sujuivat kumminkin. En väitä, ettenkö silti olisi voinut aloittaa esim. pari päivää aiemmin. Iltakymmeneltä taisi olla viimeinenkin roju roudattuna ulos kämpästä ja asunto puunattu lähtökuntoon. Mun lähes koko materiaalinen elämä lojuu tällä hetkellä kolmessa eri osoitteessa kolmessa eri kaupungissa, eikä mulla ole täällä mukana kuin yksi matkalaukku ja lautabägi, jossa nyt saattoi olla mukana vähän muutakin kuin laskukamat. Nukkumaan menin ajoissa, jotta saisin alle kunnon hyvät yöunet jolloin matkakin sujuisi paremmin. Eli kahelta nukkuun ja viideltä ylös, parin tunnin unilla lähes samoilla silmillä ja hirveellä kiireellä kamat kasaan, autoon ja kentälle hyvissä ajoin. Toisin sanoen tuhatta ja sataa pitkin motaria Espoosta Helsinki-Vantaalle semisti myöhässä, meikä vollottaa täyttä huutoa että nyt myöhästyn enkä saa matkatavaroita koneeseen ja kuskina ollut E painaa kaasua ja käskee mun lopettaa naurettavan parkumisen. Perus. Mutta mä ehdin ja kaikki tavaratkin löysi tiensä Köpiksen kautta Geneveen.

Ensimmäinen asia johon kiinnitin huomiota Sveitsissä, oli Geneven lentokentällä katossa roikkuva iso kello, joka oli tietenkin Rolex. Siinä se killui, heti tuubin edessä ja niitä oli lisää ympäri kenttää. Sveitsiläiset ovat sitä kellokansaa eikä nyt puhuta mistään muovikelloista... Genevestä ajaa Verbieriin vajaat pari timmaa ja matkan aikana huomasin, että myös autot täällä ovat pääsääntöisesti melko isoja ja hienoja, ja niillä myös ajetaan lujaa. Matkalla ehdin jo ihmetellä, mihin ne lentokoneen ikkunasta siintäneet sinihohtoiset vuoret oikein meni, mutta kyllä ne lopulta ilmestyivät näkyviin, ihan yhtäkkiä Genevenjärven takaa sumun keskeltä ja väsyneelle-stressaantuneelle ihmisrauniolle meinasi tulla päivän toiset itkut, tosin hillitymmät, kun oli niin kaunista ja tajusin, että täällä mä nyt olen seuraavat kuukaudet.

Verbierin kylä osoittautui paljon pienemmäksi, mitä olin kuvitellut. Mut kyyditettiin kentältä kylään Alpine Xpress kuljetusfirman kyydillä. Matkan aikana oli vielä pieni jännitysmomentti päällä kun en edelleenkään tiennyt missä asustan ekat päivät, en nimittäin ollut saanut asian hoitanutta henkilöä kiinni edeltävänä päivänä. Sain onneksi kyseisen tyypin vihdoin puhelimen päähän juuri kun kuski oli jättämässä mua kamoineni keskusaukiolle ja avuliaan kuskin ansiosta vältyin päättömältä harhailulta ja kahden kapsäkin roudaamiselta 45 asteen ylämäkeen, olisi meinaan voinut vähän puuskututtaa.

Mun väliaikainen kämppä olikin sitten melkoinen yllätys. Olin odottanut tyyliin jotain asuntoautoa tai hiihtopummien kimppakämppää jossa nukutaan toisen varpaat suussa, mutta hämmästys oli melkoinen kun asuntofirman heppu ohjasi mut tällaiseen n. 100 neliön lukaaliin, jossa on vain 3 makuuhuonetta, 3 kylppäriä, taulu-tv:llä ja takalla varustettu iso olohuone-ruokailutila, kunnon keittiö ja pisteenä i:n päällä valtava, siis oikeasti ihan älytön, koko huoneiston kiertävä parveke josta näkymät vuorille ja kohti keskusaukiota. Mä vaan hihkuin onnesta täällä ja hipelöin muhkeita untuvapeittoja ja kiersin parveketta ympäri ihan tohkeissani. Ei haittaa vaikka mua ohjeistettiin että jos mitenkään voisin käyttää vain yhtä kylpyhuonetta ja makuuhuonetta, ehkä mä pärjään täällä muutaman päivän. Paluu todellisuuteen tapahtuukin sitten lauantaina, kun muutan mun varsinaiseen kausikämppään eli miniyksiöön joka on suunnilleen laivan hytin kokoinen ja siis puhun nyt niistä läävistä, jotka sijaitsee autokannen alla. Mutta mun kämpässä sentään tulee olemaan ikkunat, jääkaappi missä kaljat pysyy kylminä ja parveke alppinäköalalla. Ihan älytöntä olla täällä!

Ekan illan näkymät mun partsilta, gotta love this!