Mulla menee ihan kivasti, mites sulla?

Mä luovun nyt tosta mun alkuperäisestä pläänistä päivitellä tänne tarinaa jokaisesta päivästä. Ensinnäkin mun nettiyhteys on aivan surkea, joten jatkossa joudun todennäköisesti roudaamaan koneen johonkin wifi-verkolliseen kahvilaan piuhoineen adaptereineen päivineen, se raukka kun ei pysy päällä ilman virtajohtoa. Toisekseen, toivon ja epäilen, ettei mulla ole enää kohta aikaa istua joka ilta kämpillä naputtelemassa blogia, mutta ei hätää, kyllä mä jatkan raportointia säännöllisesti.

Mulla oli sunnuntaina tavattoman hyvä fiilis onnistuneen rinnenäyttöpäivän jäljiltä. Se oli nimittäin se päivä, joka mua etukäteen oli jännittänyt eniten, koska rinnealue ei todellakaan ole ihan vielä hallussa. Onneksi mulla kävi loistava tuuri, sillä osalla porukasta oli jo aiempaa kokemusta Verbieristä ja toiveissa hieman vauhdikkaampaa laskua, osa halusi hakea laskutuntumaa kaikessa rauhassa maisemiakin katsellen. Nappasin sukset pitkästä aikaa alle ja pääsin rennosti muistuttelemaan mieliin miten se homma ny menikään. Vauhdikkaammat saivat mennä omia menojaan ja me hitaammat fiilisteltiin kruisaillen kaikessa rauhassa. Sää ja näkymät oli ihan okei.

Illalla leijonan kitaan eli päätin lähteä tutustumaan yöelämään. Pari kolpakollista rohkeutta kurkusta alas ja kohti Farinetia. Ehdin olla siellä yksinäni ehkä jopa minuutin, kun törmäsin siihen lauantain lentokenttäkeikalla tutustumaani brittikundiin. Sitten mut jo esiteltiinkin koko porukalle ja törppö jos toinenkin saattoi virrata kurkusta alas. Nähtävästi baarimikoilta saa ilmaista juotavaa, kun näyttää tissit. Riippuu tosin varmaan vähän tisseistä, eli siis parempi jos ei riipu. En se minä ollut, vaan jotkut semityrkyt brittivosut. Ilta jatkui Casbahissa, josta mulla ei olekaan hirveästi enää kommentoitavaa. Meni ihan kippailuliiton hommiksi. Oli varmaan hemmetin hauskaa, ainakin eilisistä oloista päätellen.

Tänään on taas satanut lunta ja ollut sumuista. Olin mäessä muutaman tunnin, mutta laskut ei oikein sujunut kun näkyvyys oli jälleen niin olematon. Sais nyt tulla yks mega-aurinkoinen päivä, semmonen täydellinen rinnepäivä jolloin laskeminen tuntuu helpolta, naurattaa kun on niin onnellinen, aurinko porottaa mutta rinteet on silti hyvässä kunnossa ja kalja maistuu elämän eliksiiriltä after ski –puljun terassilla. Eiköhän niitä ole tulossa, en vaan malttaisi odottaa. Illalla on luvassa jotain stand up –komedia settiä, huhupuheiden mukaan Verbierin suomalaiskööri on tänään irti joten pitänee lähtee tutustumaan. Ei tästäkään varmaan ihan täysin selvin päin selvitä, mutta yritän ottaa iisisti. The famous last words ja sitä rataa…

Vaihtopäivä (#4)

Aloitin aamun pakkaamalla tavaravuoren kasaan ja heittämällä heipat lukaalilleni, oli nimittäin aika siirtyä kohti rotanloukkua. Samalla muuttokeikalla hoidin myös erään asiakkaan siirtymisen tästä mun nykyisestä kämpästä toiseen, joten pientä rulianssia oli heti aamusta käynnissä. Mun rotanloukku a.k.a kausikämppä osoittautui positiiviseksi yllätykseksi. Pienihän tämä on, ehkä jotain 15 neliötä, mutta kaikki oleellinen tänne on kyllä saatu mahtumaan ja bonarina ihana tilava kylppäri. Siellä on jopa uusi hieno peilikaappi lasihyllyineen mun ryppyvoiteille ja kylpyamme jossa lillua punkkulasi kädessä, ai että! Parveke on melkein yhtä iso kuin tää mun kämppä, valitettavasti kuitenkin suunta on pohjoiseen eli aurinkoa tuossa ei pahemmin paistatella, mutta näkymä on ihan huikea.

Good morning Verbier.

Mulla oli illalla ohjelmassa mun eka lentokenttäkeikka, jonne oli lähtö klo 15.30. Sää oli luonnollisesti mielettömän upea just tänä päivänä kun mulla ei ollut aikaa lähteä mäkeen, mutta kävin kävelyllä ennen Geneveen lähtöä ja nappailin vähän kuviakin, että voitte sitten hajoilla sinne toimistoihinne maanantaiaamuna. Mahtaako näihin maisemiin kyllästyä ikinä? iPhone-kuvilla mennään...

Tällasta.

Siellä niitä menee.

No ihan ok.

En tajuu noita vuoria.

Streetview.

Nättii!

Tämmöstä.

Niitä Kontulan kerrostaloja.

Startti kentälle oli tosiaan klo 15.30, minibussi alla ja takapenkit täynnä brittejä ja svedupettereitä. Kuskina oli tällä kertaa reilu parikymppinen kundi briteistä, jonka nimen oon luonnollisesti jo unohtanut. Olin ihan kauhuissani, että miten selviän tuntikausien small talkista lontooksi, mutta menomatkalla kyytiin kanssamme etupenkille osui älyttömän puhelias ruotsalainen kundi, joten pääsin aika helpolla. Tää on kyllä siitä hauska paikka, että täällä tapaa ihmisiä jotka tekevät työkseen ns. ”normaalista” poikkeavia juttuja. Kyseinen ruotsalainen heppu on mukana ties missä bisneksessä suksipuolen hommissa, joten työnkuvaan kuuluu hitosti reissaamista ja edustamista ympäri Eurooppaa niin ettei kesäisin tarvitse tehdä muuta kuin lomailla muutama kuukausi. Kuskina ollut britti on puolestaan viettänyt talvia eri hiihtokeskuksissa ja aikoo kuulemma jatkaa samalla linjalla jatkossakin. And everything was wicked and cool and brilliant. Oh, reeeeally?! Voiko britimpää tyyppiä olla? :D Ei siinä, hauska tyyppi ja mainitsi jostakin bileistä ensi viikolla joihin olen tervetullut. Johan tässä kyllä alkaisikin olla aika vetää pikkukepeät seitinohuet simat…

Kentällä piti tappaa aikaa pari tuntia ennen kuin paluumatkalaisten lennot ländäsivät ja luonnollisesti toinen kone oli 40 min myöhässä. Ekalla koneella paikalle saapui norjalainen jäppinen, joka kertoi olevansa matkalla ”kotiin”. Hänellä oli edessään seitsemästoista kausi Verbierissä, ihan käsittämätöntä! Duunia hän ei kuulemma aio tehdä täällä ollessaan ollenkaan, vaan olla vaan ja nautiskella. Takaisinpäin päästiin lähtemään vasta lähempänä puolta kymmentä. Bussin lämmönsäätelyjärjestelmä meni tietenkin matkalla mäsäksi joten siellä sitten hytistiin se pari tuntia, minkä matka kestää. Mun ekat asiakkaat vaikuttivat onneksi olevan varsin lungia porukkaa, joten hyvältä näyttää ensi viikko!

Onks jotain kysyttävää? Mistä te haluisitte kuulla eli postausideoita?

Päivä #3

Nyt muuten dumppaa lunta niin peevelisti! Yön aikana oli tullut 35 senttiä snöögaa ja koko päivän on tuprutellut lisää. Tän päivän ohjelmassa on ollut Verbier sightseeing pomon kanssa ja työasioiden hoitoa. Täällä aletaankin olla jo edes vähän kartalla siitä, missä on mikäkin ja mitä kannattaa kysyä mistäkin, sekä tietenkin tavattu läjä uusia ihmisiä joiden kanssa tuun tekemään yhteistyötä kauden aikana. Ruotsalaisia tuntuu olevan paljon, samoin brittejä ja jokuseen suomalaiseenkin oon jo törmännyt.

Moni on kysellyt multa mun työstä, perehdytyksestä, kohteeseen tutustumisesta ja käytännön asioiden järjestelyistä, joten voisin kertoa vähän jotain näistä. Oon siis oppaana täällä ja asiakkaani ovat pääsääntöisesti suomalaisia matkailijoita ja myös joitakin yritysporukoita. Sveitsi on sen verran kallis maa tällä hetkellä, että mitään varsinaista ryntäystä tänne ei ole odotettavissa hiihtolomaviikkoa lukuun ottamatta, jolloin mulla onkin kaitsettavina melkoinen joukko matkaajia. Muut viikot ovat huomattavasti lungimpia, joten vapaa-aikaakin tulee olemaan ihan riittämiin.

Dumppaa, dumppaa! Kuvassa oikealla Farinet, jossa saatan ottaa pari olutta kauden aikana...

Mun työt keskittyvät vaihtopäivän eli lauantain ympärille, jolloin on lentokentällä vastaanottohommia, infopläjäyksiä bussissa ja majapaikkoihin ohjaamista. Ekan päivän rinnenäytöt kuuluvat myös mun työnkuvaan, tosin läheskään kaikki asiakkaat eivät halua lasketella oppaan kanssa. Firmaporukat vaativat yleensä vähän enemmän paapomista ja asioiden järjestelyä, jotta voivat keskittyä virkistäytymiseen. Jännä nähä onko kyseinen virkistäytyminen samantyyppistä kuin Levillä hirvilimunhuuruisten kiimaviikkojen aikaan, mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa… Totta kai oon kuitenkin aina tavoitettavissa ja autan mahdollisissa ongelmatilanteissa, joten sen mukaan sitten eletään eli mitään äkkilähtöjä täällä toisinaan lomailevan Prinssi Harryn kanssa Monacoon ei ole odotettavissa, vaikka se kuinka lupais näyttää kruununjalokivet.

Perehdytyksestä ja kohteeseen tutustumisesta sen verran, että oma-aloitteinen on oltava. Mulla ei ole ollut mitään varsinaista opaskoulutusta ja perehtyminen kohteeseenkin menee nyt erittäin tiivistetysti. Alun perin mulla piti olla ekat pari viikkoa rentoa aikaa tutustua kylään, palveluihin, rinteisiin ja valmistautua asiakkaiden tuloon ottamalla koko Verbier haltuun. Äkkilähtöbuukkauksen ansiosta pari viikkoa vaihtuikin pariin päivään, joten on tässä hieman toki painetta ollut opetella edes jotenkuten oleellisimmat tiedot paikasta, ettei tarvitse aivan idioottina vastailla kysymyksiin. Luotan kuitenkin siihen, että tässäkin asiassa asenne ratkaisee ja mähän luonnollisesti oon asenneakka.

Mun tulevan kämpän vieressä olevissa kuusissa roikkuu tollasia palleja!

Tässä kaikki tällä erää, mun täytyy nyt ruveta pakkaamaan kamoja kasaan koska huomenna on edessä muutto omaan pikku koirankoppiin. Kommenttiboksi on nyt auki, antakaa palaa! Ainiin, kamera ei toimi tai siis toimii, mutta muistikortti ei toimi. Nättii! Ei muuta ku paikalliseen electroluxiin ostoksille ja sen jälkee meikäläinen onkin varmaan taas 100chf köyhempi. Siihen asti mennään näillä harvoilla Instagram otoksilla. Oon siellä muuten käyttäjänimellä vanha_naali. Don't ask me why.. :D

Päivä #2

Tukki virkosi uniltaan kahdeksalta ja katsoi ulos ikkunasta: harmaata ja ylhäällä sumua. Tunti lisää unta ja sitten lauta esiin bägistä, aamupalamunakkaat tulille ja valmistautuminen kauden ensimmäiseen laskupäivään. Aloitin päivän kipuamalla Médranin hissiasemalle, josta kävin ostamassa kausarin joka oli halpa kuin mikä, vain 1420chf eli 1234e. Ystävällinen kassarouva suositteli mulle myös sellaista lippua jolla pääsisi laskemaan 8 päivää Chamonixissä, se kun olisi maksanut vain 200chf lisää. Kieltäydyin kohteliaasti, sillä rupesi jo epäilyttämään mahtaako mun luottokortilla olla tarpeeksi katetta edes tuohon peruslippuun, mutta kyllä se läpi meni. Onneksi mäenlaskuhommat kuuluu mun työhön täällä, joten loppupeleissä en joudu itse pulittamaan tuota summaa.

Tänään oli siis vuorossa mun tän talven ensimmäinen laskupäivä. Päätin aloittaa iisisti, joten suuntasin skibussilla Savoleyresin rinnealueelle. Peltipurkkia muistuttavalla kabiinilla ylös ja siellä sitä oltiin 2354 metrin korkeudessa. Sää oli edelleen harmaa ja luntakin ripotteli vähäsen, armoton flättivalo eli sokkona mentiin. Savossa rinteet oli helppoja eli just hyviä palauttelemaan laskutuntumaa. Oikeastaan ainoa kuumottava asia oli ajoittain tosi kapeat siirtymät joiden reunasta oli monesti aika jyrkkäkin pudotus alaspäin. Eikä siinä kapeudessa sinänsä mitään, mutta kapeus yhdistettynä ohi täyttä vauhtia ohi suhaaviin suksijoihin teki hommasta toisinaan vähän kuumottavaa. Anteeksi vain häpyluu, koitan olla toistamatta jäätäviä eturuoskapannuja. En nimittäin itsekään pitänyt fiiliksestä, että halkean kahtia.

Savosta suuntasin vielä Les Ruinettesin punaisiin rinteisiin, joka olikin siitä haasteellinen paikka että löysin itseni mm. laskemassa siirtymää väärään suuntaan. Ei siis kovin vakuuttava tää mun ensiesitys Verbierin rinteissä, varsinkaan kun jo sunnuntaina pitäisi mahdollisesti lähteä asiakkaiden kanssa mäkeen, mutta onhan mulla vielä huomenna aikaa treenata ja opetella koko rinnealue, vaivaiset 400km. Noooh, ehkä päärinteet saa riittää. Mulla tosiaan piti olla kohteeseen perehtymistä ekat pari viikkoa, mutta nyt tulikin yksi äkkilähtökeissi eteen, joten ekat asiakkaat pamauttaa paikalle jo lauantaina. Ei siinä mitään, mitäpä sitä millään pehmeillä alotuksilla, vähän haastetta kehiin! Parhaani teen ja toivon että se riittää. Ainoa vain, että nyt illalla alkoi melkoinen dumppi, lunta tulee taivaan täydeltä ja ilmeisesti tätä jatkuu vielä muutama päivä. Ai että, en valita, mutta tämä toki tarkoittaa sitä, että huomenna en varmaan näe edes merkkitikkuja mäessä.

Mitä tulee täällä olemiseen, niin aika hämmentävää olla täällä ihan itsekseen, mutta toisaalta tää on myös tavattoman rentouttavaa. Kaikki on niin uutta ja erilaista, lähtien ihan ruokakaupan ranskankielisistä kermapurkeista siihen, että ei hajuakaan missä on niinkin olennainen asia kuin after ski –pubi. Joku muu on kyllä pubin löytänyt, sen verran känninen hoilotus ja kiljuminen kuuluu tällä hetkellä viereiseltä partsilta. Noniin, olishan se pitänyt arvata, ruotsalaisia… :D En ole vielä varsinaisesti tutustunut kehenkään, mutta kaikki kenen kanssa olen ollut juttusilla kuten esim. duunini käyttämän kuljetusfirman työntekijät ja huoneistofirman tyypit ovat olleet äärimmäisen ystävällisiä ja avuliaita. On ollut kiva huomata, miten hyvin sitä pärjää ainakin toistaseks ihan yksinään ja mun mielestä on oikeasti tosi jännää ja kivaa ottaa asioista selvää juurta jaksaen ihan itse. Enkku(kin) tuntuu olevan vielä vähän ruosteessa, joten ei auta muu kuin puhua puhua puhua virheistä välittämättä ja olla sosiaalinen. Eiköhän mullakin ala hulinat täällä varsin pian, joten nyt rentoudutaan.

Ja loppuun pahoittelut lähes kuvattomasta postauksesta. Mun kaikki elektroniikka oli kuolleena hetken aikaa joten kuvasaldo tältä päivältä nolla, kun eihän täällä helevetti toimi sähkötöpselit ilman adapteria. Adapteri hommattu, nyt pitää vaan tässä olkkarissa vuorotella katsoako ranskaksi dubattuja Simpsoneita (wtf, ne äänet on ihan pyllystä!) vaiko datailla. Suuret on ongelmat siis!

Näitä kelejä odotellessa. Kuva pöllitty täältä.

Päivä #1

Lähtövalmistelut sujuivat perinteisesti, eli ihan viime tipassa, mutta sujuivat kumminkin. En väitä, ettenkö silti olisi voinut aloittaa esim. pari päivää aiemmin. Iltakymmeneltä taisi olla viimeinenkin roju roudattuna ulos kämpästä ja asunto puunattu lähtökuntoon. Mun lähes koko materiaalinen elämä lojuu tällä hetkellä kolmessa eri osoitteessa kolmessa eri kaupungissa, eikä mulla ole täällä mukana kuin yksi matkalaukku ja lautabägi, jossa nyt saattoi olla mukana vähän muutakin kuin laskukamat. Nukkumaan menin ajoissa, jotta saisin alle kunnon hyvät yöunet jolloin matkakin sujuisi paremmin. Eli kahelta nukkuun ja viideltä ylös, parin tunnin unilla lähes samoilla silmillä ja hirveellä kiireellä kamat kasaan, autoon ja kentälle hyvissä ajoin. Toisin sanoen tuhatta ja sataa pitkin motaria Espoosta Helsinki-Vantaalle semisti myöhässä, meikä vollottaa täyttä huutoa että nyt myöhästyn enkä saa matkatavaroita koneeseen ja kuskina ollut E painaa kaasua ja käskee mun lopettaa naurettavan parkumisen. Perus. Mutta mä ehdin ja kaikki tavaratkin löysi tiensä Köpiksen kautta Geneveen.

Ensimmäinen asia johon kiinnitin huomiota Sveitsissä, oli Geneven lentokentällä katossa roikkuva iso kello, joka oli tietenkin Rolex. Siinä se killui, heti tuubin edessä ja niitä oli lisää ympäri kenttää. Sveitsiläiset ovat sitä kellokansaa eikä nyt puhuta mistään muovikelloista... Genevestä ajaa Verbieriin vajaat pari timmaa ja matkan aikana huomasin, että myös autot täällä ovat pääsääntöisesti melko isoja ja hienoja, ja niillä myös ajetaan lujaa. Matkalla ehdin jo ihmetellä, mihin ne lentokoneen ikkunasta siintäneet sinihohtoiset vuoret oikein meni, mutta kyllä ne lopulta ilmestyivät näkyviin, ihan yhtäkkiä Genevenjärven takaa sumun keskeltä ja väsyneelle-stressaantuneelle ihmisrauniolle meinasi tulla päivän toiset itkut, tosin hillitymmät, kun oli niin kaunista ja tajusin, että täällä mä nyt olen seuraavat kuukaudet.

Verbierin kylä osoittautui paljon pienemmäksi, mitä olin kuvitellut. Mut kyyditettiin kentältä kylään Alpine Xpress kuljetusfirman kyydillä. Matkan aikana oli vielä pieni jännitysmomentti päällä kun en edelleenkään tiennyt missä asustan ekat päivät, en nimittäin ollut saanut asian hoitanutta henkilöä kiinni edeltävänä päivänä. Sain onneksi kyseisen tyypin vihdoin puhelimen päähän juuri kun kuski oli jättämässä mua kamoineni keskusaukiolle ja avuliaan kuskin ansiosta vältyin päättömältä harhailulta ja kahden kapsäkin roudaamiselta 45 asteen ylämäkeen, olisi meinaan voinut vähän puuskututtaa.

Mun väliaikainen kämppä olikin sitten melkoinen yllätys. Olin odottanut tyyliin jotain asuntoautoa tai hiihtopummien kimppakämppää jossa nukutaan toisen varpaat suussa, mutta hämmästys oli melkoinen kun asuntofirman heppu ohjasi mut tällaiseen n. 100 neliön lukaaliin, jossa on vain 3 makuuhuonetta, 3 kylppäriä, taulu-tv:llä ja takalla varustettu iso olohuone-ruokailutila, kunnon keittiö ja pisteenä i:n päällä valtava, siis oikeasti ihan älytön, koko huoneiston kiertävä parveke josta näkymät vuorille ja kohti keskusaukiota. Mä vaan hihkuin onnesta täällä ja hipelöin muhkeita untuvapeittoja ja kiersin parveketta ympäri ihan tohkeissani. Ei haittaa vaikka mua ohjeistettiin että jos mitenkään voisin käyttää vain yhtä kylpyhuonetta ja makuuhuonetta, ehkä mä pärjään täällä muutaman päivän. Paluu todellisuuteen tapahtuukin sitten lauantaina, kun muutan mun varsinaiseen kausikämppään eli miniyksiöön joka on suunnilleen laivan hytin kokoinen ja siis puhun nyt niistä läävistä, jotka sijaitsee autokannen alla. Mutta mun kämpässä sentään tulee olemaan ikkunat, jääkaappi missä kaljat pysyy kylminä ja parveke alppinäköalalla. Ihan älytöntä olla täällä!

Ekan illan näkymät mun partsilta, gotta love this!